Kuningas Felipen tunkkainen puhe
Alkuperäinen teksti julkaistu Uuden Suomen Puheenvuorossa 4.10.2017
Espanjan kuningas Felipe piti tiistaina 3. lokakuuta puheen, jossa hän tuomitsi Katalonian johtajat ja sunnuntaina järjestetyn kansanäänestyksen itsehallintoalueen itsenäisyydestä. Felipen puhe heijastaa vanhaa kastilialaista keskushallintofetisismiä, jonka mukaan kaikki hallinto on keskitettävä Madridiin! Se on kuin tunkkainen tuulahdus katalonialaisten kansallisia vapauksia voimakkaasti sortanutta kenraali Francisco Francoakin aikaisemmilta ajoilta. Niiltä ajoilta, kun inkvisitio poltti ihmisiä roviolla uskonnon nimissä. Ajoilta, jolloin modernin kaltainen Espanja oli vain harvojen monarkkien märkä päiväuni.
Mistä tämä kriisi sitten johtuu? Yhtenäinen Espanja on varsin tuore käsite. Vielä 1100-luvulla Iberian niemimaa oli puoliksi pohjoisafrikkalaisten maurien hallitsema sulttaanikunta. Ainoastaan Pyreneiden juurella oli jäljellä länsigoottien valtakunnan raunioilla useita hajanaisia ruhtinas- ja kuningaskuntia. Niistä merkittävimmät olivat Aragonia, Katalonia, Valencia, Kastilia, Navarra ja Leon. Vuosikymmenien ja vuosisatojen kuluessa niistä muodostui neljä laajempaa maata: Kastilia-Leon, Portugali, Navarran baskivaltio ja Aragonia. Tämä aika tunnetaan yleisesti nimellä reconquista.
Vuoteen 1470 mennessä maurien vallassa oli enää Granadan sulttaanikunta, pieni kaistale eteläisellä Välimeren rannalla. Kastilia-Leonista oli muodostunut mahtava ja sotilaallisesti vahva kuningaskunta. Välimerelle laajenemaan keskittyneen Aragonian kruunulle kuuluivat paitsi Aragonian, myös muun muassa Katalonian ja Valencian maakunnat ja Välimerellä Sardinia, Korsika ja Sisilia. Portugalista oli muodostumassa merkittävä merimahti ja nykyisten rajojensa muotouduttua se oli suunnannut katseensa Atlantille. Baskien maista muotoutui alueellinen toimija, joka oli usein vasallinomaisessa suhteessa Ranskaan.
Kastilia-Leon oli Iberian niemimaan vahvin kristillinen sotilaallinen toimija ja se vaikutti väkisinkin monarkin asemaan. Monarkkien valtaoikeudet olivat huomattavan itsevaltaiset verrattuna muihin. Aragoniassa monarkin edellytettiin toimivan lain mukaan ja baskien mukaan kuninkaan valtaoikeudet perustuvat “yhteiskuntasopimukseen” kansan ja monarkin välille. Kastilia-Leonissa monarkkien sallittiin olevan lain ja cortesin, parlamentin yläpuolella.
Palataan vuoteen 1470. Aragonian kruununperillinen Ferdinand oli mennyt naimisiin Kastilia-Leonin kruununperillisen Isabellan kanssa loppuvuonna 1469. Tästä voidaan aloittaa yhtenäisen Espanjan historia. Aragonian kruunu ja Kastilia-Leonin kruunut olivat personaaliunionissa keskenään, mutta silti itsehallinnollisia yksiköitä. Granada vallattiin vuonna 1492. Voimiensa tunnossa katoliset monarkit, rahoittivat Kolumbuksen löytöretket. Siitä alkoi Espanjan 1700-luvulle saakka kestänyt suurvalta-aika. Modernit rajat muodostuivat, kun Navarra vallattiin ja liitettiin osaksi kuningaskuntaa vuonna 1524.
Kuten todettu, mailla oli eroavaisuuksia. Kielet eriytyivät vuosisatojen mittaan ja niistä juontavat juurensa kolme nykyisistä niemimaan romaanisista kielistä: katalaani, espanja sekä portugali. Baskien kielellä ei ole tunnettuja kielisukulaisia.
Kaupankäyntiin keskittynyt Katalonia on ollut vauras jo tuhat vuotta. Sen sijaan 1000-luvun alussa Leon ja Kastilia olivat köyhiä. Ne alkoivat vaurastua vasta sotaretkillä maureja vastaan.
Espanja oli ylivoimaisesti mahtavin Euroopan valtio. Vuoteen 1520 mennessä Isabellen ja Ferdinandin pojanpoika Kaarle oli Euroopan mahtavin mies. Hän oli äitinsä, Johannan puolelta Espanjan kruununperillinen ja isänsä Filip Komean puolelta Itävallan Habsburgien kruununperillinen. Kun hänet kruunattiin keisariksi helmikuussa 1530, titteli oli komea: Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari ja Espanjan, Italian ja roomalaisten kuningas, Alankomaiden ruhtinas ja Burgundin herttua. Habsburgien perintömaat Keski-Euroopassa Kaarle jätti veljensä Ferdinandin hallittavaksi ja siirtyi pitämään hovia Espanjaan, jossa hänet tunnetaan nimellä Kaarle I. Historiaan hän on jäänyt keisari Kaarle V:nä.
Keisari jakoi valtakunnan myöhemmin veljensä ja poikansa kesken, joista ensimmäinen jatkoi perintömaiden hallitsijana ja keisarina poika Filipin saadessa Espanjan ja Burgundin alueet siirtomaineen. Tästä alkoi Habsburgien jakautuminen Espanjan ja Itävallan Habsburgeihin, joista jälkimmäiset olivat vallassa aina ensimmäisen maailmansodan loppuun asti.
Tilanne Iberian niemimaalla oli suurvalta-aikana varsin rauhallinen. Ongelmat alkoivat vuonna 1700, kun viimeinen Habsburg, Kaarle II kuoli ilman suoraa perillistä. Hän oli nimittänyt kuolinvuoteellaan Aurinkokuninkaan, Ludvig XIV toiseksi vanhimman pojanpojan Rankan prinssi Filipin perijäkseen. Tämä herätti huolta, mutta hallitsijan toive hyväksyttiin. Ranskan sekaantuminen asiaan kuitenkin laukaisi sodan vuonna 1702. Sota tunnetaan Espanjan perimyssotana. Siinä Habsburg, Itävallan arkkiherttua Kaarle julistautui Espanjan kruununperilliseksi ja aloitti sodan Ranskaa sekä Filipin Espanjaa vastaan.
Tässä vaiheessa sotaa alkaa ensimmäinen merkittävä hajautuminen modernin Espanjan historiassa. Kastilian kruunu tuki Filipiä ja Aragonian kruunu Kaarlea. Filipin tukena oli Kastilian lisäksi ainoastaan Ranska, kun taas Kaarle oli koonnut taakseen merkittävän liittouman, johon kuuluivat Englanti ja Skotlanti (vuodesta 1707 eteenpäin Iso-Britannia), Habsburgien koko mahti, Portugali, Hollannin tasavalta ja Preussin vastaperustettu kuningaskunta, pienempiä Savoyn ja Hannoverin valtioita unohtamatta.
Arkkiherttua Kaarle kruunattiin keisariksi vuonna 1711. Sota oli jatkunut pitkään varsin tuloksettomasti ja vuoteen 1714 mennessä, lähes kaikki Kaarlen liittolaiset olivat tehneet erillisrauhan. Sota päättyi hiljalleen ja Rastattin rauhassa Espanja luovuttaa Habsburgeille käytännössä kaikki Euroopan alueensa Iberian ulkopuolelta. Loppujen lopuksi ainoastaan Sardinia ja Baleriaarien saaristo jäi Espanjalle. Itävallan Habsburgit saavat Milanon, Sisilian ja Napolin kuningaskunnan Italian niemimaalta ja nykyisen Belgian.
Syyskuun 11. on katalaanien musta päivä. He jatkoivat Rastattin rauhan jälkeen sotaa Filipiä vastaan. Merkittävimpänä syynä oli Filipin haluttomuus jatkaa vanhan Aragonian erikoiskeuksia. Ilman liittolaisia sota oli valmiiksi hävitty ja Barcelona antautui Filipin joukoille 11. syyskuuta vuonna 1714. Tämä on nykyisin Katalonian kansallispäivä. Vuosi on iskostunut merkittävästi katalaaninationalismiin. Katalonian oman jalkapallojoukkueen FC Barcelonan kannattajat huutavat pelikellon näyttäessä 17.14 “I-inde-independència”. FC Barcelonasta muodostui merkittävä passiivisen vastarinnan symboli 1900-luvulla.
Aragonian kruunu lakkasi olemasta tuon jälkeen. Myös baskit pyrittiin alistamaan, mutta he saivat pidettyä itsehallintonsa. Muuten valta keskitettiin Madridiin. Katalaanit pitivät identiteettinsä, mistä ei kuitenkaan pidetty meteliä. Vasta 1800-luvulla ja nationalismin aikaan kansallistunne alkoi herätä. Kataloniassa jylläsi radikaalivasemmistolaisuus, tasavaltalaiset ja nationalistiset aatteet. Kun Bourbon-monarkit syöstiin vallasta vuonna 1931, Katalonia julistautui itsenäiseksi. Tämä ei kuitenkaan saanut paljon kannatusta. Vuonna 1932 Espanjan toinen tasavalta myönsi Katalonialle itsehallinnon, joka ei kestänyt pitkään.
Vuonna 1936 Kenraali Franco aloitti fasististen falangistien tuella kolme vuotta raivonneen sisällissodan. Barcelonasta muodostui tasavaltalaisten ja vasemmistolaisten keskus. Franco aloitti valtaan tullessaan suuret espanjalaistamistoimet ja katalaanin kielen käyttäminen kiellettiin. Francon toimet voidaan määritellä systemaattiseksi sorroksi. Se myös edustaa täydellisesti aikaisemmin mainitsemaani kastilialaista hallintokulttuuria.
Tilanne helpottui vuonna 1975, kun Franco kuoli. Franco oli valinnut seuraajakseen Bourbonin kuningassuvun vesan Juan Carlosin, joka kruunauksensa jälkeen kaikkia odotuksia vastaan aloitti demokratisointitoimet, joiden seurauksena Katalonialle myönnettiin itsehallinto. Katalaanin kieltä alettiin opettaa koulussa.
Katalonian koulujen opetussuunnitelma on hyvinkin kansallismielinen. Sen ja katalaaninkielen elpynyt käyttö ovat edesauttaneet itsenäistymistä kannattavien määrän kasvua. Muut syyt johtuvat lähihistoriasta, mutta niistä löytää paremmin tietoa esimerkiksi Janne Riitakorven erinomaisista blogeista.
Katalaaninationalistinen narratiivi on varsin yksiselitteinen: Kastilia (Espanja) miehittää Kataloniaa neljättäsataa vuotta! Espanjan hallituksen toimet vain vahvistavat tätä näkemystä. Kuningas Felipen puhe on tälle vain kruunu päähän. Katalonian itsehallinto nähdään ainoastaan Espanjan valtiovallan myöntämänä etuoikeutena, ei luonnollisena oikeutena. Felipen vaade uskollisuudesta kruunulle heijastaa tätä samaa ajattelumaailmaa. Se on suoraan perintöä Reconquistan Kastilia-Leonista!
Katalaanit kokevat olevansa yksi monesta kansakunnasta Iberian niemimaalla baskien, portugalilaisten ja kastilialaisten (espanjalaisten) joukossa. Valencia ja Baleriaarien saaristo ovat kielellisesti käytännössä katalaanialueita. Espanjan pahin painajainen onkin, että itsenäistynyt Katalonia vetäisi mukanaan Valencian ja Baleaarit uudeksi Aragoniaksi. Se johtaisi mahdollisesti myös Baskimaan ja Navarran itsenäistymiseen baskivaltioksi. Espanjan talous ei kestäisi tätä ja siksi Espanja tekee kaikkensa sen estääkseen!
Ongelmaksi muodostuu, että keskushallinnon toimet vain ruokkivat itsenäistymisliikettä. Kastilialainen perintö tuntee vain voiman. Kasvottomien mellakkapoliisien väkivalta äänestämään meneviä rauhallisia siviilejä vastaan lisää nationalismin liekin roihua. Uskon, että Iberian niemimaan rajat piirretään uusiksi lähivuosikymmeninä.
